tiistai 19. helmikuuta 2013

Syksyn kuvasatoa

Tässä vähän visuaalisia muistoja harjoittelumatkani ajalta... Kuten varmaan on tullut jo aiemminkin selväksi, en kauheasti tykkää kuvaamisesta (ehkä, koska en osaa, enkä jaksa opetella, ja kamerat ovat kovin teknisiä ja niissä on erilaisia pelottavia säätönappuloita ja sitten menee kaikki jutut itseltä ohi. Ja viihdyn niin paljon paremmin kameran toisella puolella vaikken kuvauksellinen olekaan).
Mutta vaikken kuvaamisesta pidäkään, rakastan kuvia. Valokuvat ovat niin kauniita.  Muiden kuvista näkee, missä kaikkialla ja minkälaisissa seikkailuissa he ovat olleet. Kun katselee kuvia ystävistä, tuntuu melkein kuin he olisivat itsekin läsnä. Ja ennen kaikkea niiden avulla on kiva muistella hetkiä, joissa kuvat on otettu. Valokuvat tarjoavat aikamatkan niin omiin kokemuksiin, vanhempien nuoruuteen kuin tuntemattomienkin ihmisten elämään.
Niin kliseistä kuin se onkin: yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Huoneemme sänkyperspektiivistä

Paitaostoksia rantamatkalla. Huom. rastameininki

rantaleijona vai vesipeto?
Pieni välikuolema on hyvästä

Sini-Emilia ja Senni-Maaria lounastamassa

Miesten perinteiset juhla-asut eivät näköjään vaadi monimutkaisia kaavoja. Sen kun heittää vaan olalle...

Maisemaa cape coastilta ja pari turistia

Rohkeita askeleita horjumisesta huolimatta
Riippusiltameininkiä


Viidakossa, viidakossa nukkuu reissaajat
Maisemia pohjoisesta
Linja-autossa on on tunnelmaa

...ja niin aurinko laski savimajakylän taakse.

Safarilla
näimme siellä eläimiä

ja vähän isompiakin eläimiä

Kaksi "pientä" elefanttia marssi näin...

Ruokailukavereita
Paikallinen kauppa

Peliähän ei saa ottaa liian kevyesti...
Koulubussissa

Asennetta!

Koulun pihalta

Ghanalainen peli, ambe

Girls just wanna have fun!

Anna lapselle kamera ja katso, mitä siitä seuraa

Meidän vakkarispot <3



Plantainsipseistä en ottanut kuvia, mutta google auttoi, kas näin:

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Ja näin jatkui elämä Suomessa...

Lentomatka takaisin kotiin sujui mukavasti. Kovasti paljon väsytti sillä Lontoosta noususta en muista yhtikäs mitään. Nukahdin ennen nousua ja heräilin sitten joskus matkan aikana... Kentillä ja koneissa tuli vastaan pieniä ihmetyksen aiheita: Miksi Accran kentällä kaikki hinnat on jenkkirahalla eikä cedeillä? Miten kaikki voi maksaa kentällä niin tuhottoman paljon? Kenelle soitan, että saan puheajan kulutettua loppuun? Päädyin soittamaan veljelle ja siskolle. Pitäisikö käteinen käyttää loppuun? Voinko todella heittää vessapaperin pyttyyn (Lontoossa)? Miten käsienpesuvesi voi olla niin kuumaa? Miten näitä brittien rahoja lasketaan? Ehdimmekö käydä ulkona? Kyllä ehdimme! Nyt voin sanoa käyneeni Lontoossa, vaikka vain muutama metri oven ulkopuolella. Mutta kun kerran kävimme passin- ja turvatarkistukset ym., niin kyllähän se lasketaan.
Toki yksi iso ihmetyksen aihe oli muut Suomea puhuvat ihmiset... Meidän piti äkkiä oppia hillitsemään keskusteluamme, kun ympärillä olevat ihmiset saattoivat ymmärtää höpinöitämme.

Jotta sain tuotua kaikki ostamani tavarat, päätin ostaa Ghanasta matkalaukun. Taisin vain tehdä äärimmäisen huonon ostoksen, sillä kotona huomasin sen olevan hieman rikki. Noh, eipä tässä mitään, pakkasin vain rikkoontumattomia tavaroita ja teippailin laukkua, jotta se edes hieman kestäisi. Eipä minulla reissun jälkeen muutenkaan olisi erityistä tarvetta matkalaukulle... Yllätys oli siitä huolimatta melkoinen, kun näimme matkalaukkuni Helsingin kentällä. Harva on nähnyt vastaavaa niin monessa palassa (harmi, ettei tullut kuvattua). Myöhemmin perässä hihnalla matkusti yksinäinen kalenterini matkalaukusta pudonneena. Mitään muuta laukusta ei puuttunut, eli ilmeisesti melko loppumatkasta se oli hajonnut, minkä lie Lahden sinfoniaorkesterin soittimen alle jäänyt... Itseäni nauratti kovin, mutta ulkopuolisten ilmeet olivat melkoisia! Finnair hoiti kaiken mallikkaasti. Ilman kummempia vaatimuksia tai vaivaa sain käydä laukkuliikkeestä valitsemassa uuden laukun rikkuneen tilalle. Liikkeen myyjät ihmettelivät kukin vuorollaan, etteivät koskaan ole nähneet noin täysin hajalla olevaa matkalaukkua. Sattuipa siellä olemaan vielä talviale, eli sain kätevän, ihanan, uuden, pinkin vetolaukun kokonaisuudessaan (eli mukaan laskettu ostohinta ghanassa) alle puolella siitä hinnasta, mitä se todellisuudessa maksaisi. Eli ei se ehkä ollutkaan niin huono ostos ;).

Back in Finland. Ensikosketus pakkaseen ja lumeen oli sanoinkuvaamatonta. <3. Myös jälleenkohtaaminen minua vastassa olleiden äidin, isän, siskon ja tädin (ja toki Junnnu-koiran) kanssa oli riemukas. Rakkaat ihmiset on rakkaita. Paluu sujui ilman isompia kulttuurisokkeja, toki uusia asioita on jäänyt mieleen, jokunen viittoma käyttöön ja monessa asiassa on noussut esille, että Ghanassa niin tai Ghanassa näin. Hälyttävä asia on Ghanan vaikutus turvavyön käyttööni. Aluksi ei tuntunut kummalliselta pistää turvavyötä, mutta nyt välillä olen huomannut sen unohtuvan. Aika pelottavaa. Varmaan aluksi oli niin skarppina, kun saattoi aavistaa sen mahdollisesti unohtuvan, mutta nyt kun paluusta on aikaa, ei siihen muista kiinnittää huomiota. Eli saa samassa kyydissä muistaa tarkistaa, onkos mulla vyö kiinni! Mutta eiköhän tämäkin tästä pikkuhiljaa normalisoidu taas (toivottavasti)...

No, mikäs siellä matkalaukussa sitten vei niin kovasti tilaa? Tietenkin mukana oli tuliaisia. Moni kaveri on ilahtunut pienestä muistamisesta. Kun kaikkea oli niin ihanaa ostella, sai sen tehdä hyvällä omallatunnolla, kun ei kaikkea tarvinnut tarkoittaa itselle. (Jos sinä et ole vielä saanut mitään muistamista, mutta haluaisit oman osasi reissustani, niin vihjaapa livenä, niin voidaan vaikka katsoa jotain pientä...) Laukusta löytyi matkamuistoikseni koruja, kankaita, puuesineitä, maalauksia, laukkuja, vaatteita ja tietenkin syötävää (suklaata, blanteinia, garia). Rusketuksen lisäksi on muistona päässä edelleen roikkuvat letit. Kovin kauaa en taida malttaa niitä enää pitää ja osa onkin jo irronnut/irrotettu, mutta iloa niistä on kyllä ollut jo ehdottomasti sen paikallaan istumisen edestä. I love my Ghanian hair and my Ghanian memories :)

(saatanpa vielä yhden päivityksen koota matkan varrella otetuista kuvista, eli jatka seurailua)