Edellisessä postauksessa ollaan päästy pohjoiseen asti ja nyt juttua sieltä sitten...
Myöhään illalla etsimme Tamalesta hotellin, jotta voisimme seuraavana aamuna jatkaa matkaa Molen kansallispuistoon. Bussi lähti vasta iltapäivällä, mikä tarkoitti piiiitkäää ja kuuumaaa odotusta asemalla melkein koko ajan suorassa auringonpaisteessa. Konkretisoi melko hyvin, mitä tarkoitetaan fraasilla "Afrikan auringon alla". Afrikkalainen myyntikulttuuri palveli onneksi hyvin, kun ei tarvinnut lähteä vettä haeskelemaan, vaan sopivan hetken tullen huikkasi "pjater" (eli pure water) ja sain ostaa vesipusini peppuani nostamatta. Lähtöajasta seurasi, että olimme taas perillä pimeän tultua.
Automatkalla oli mielenkiintoista seurata niin maisemia kuin kanssamatkustajiakin. Bussi oli aivan täyteen ahdettu niin tavarasta kuin ihmisistä; juuri kun ajattelimme, ettei autoon enää mitään mahtuisi, tungettiin sisään vielä muutama ihminen, jamssia, televisio ja vähän jotain muuta... Sinin kanssa myös pidimme tiukasti kiinni televisiosta, ettei se tipahtaisi bussin lattialle kesken matkan. Ihmiset eivät valittaneet muutaman tunnin seisoskelusta, jopa kouluikäinen poika jaksoi seisoa oikein urhoollisesti. Hieman eri homma kuin bussimatka Kangasalta Tampereelle. Onneksi itse olimme ajoissa ostaneet paikkaliput.
Molessa viivyimme kaksi yötä, eli väliin jäi yksi kokonainen päivä safareille. Aamulla kävelimme ja iltapäivällä autoilimme ehkä koko paikan parhaan oppaan, Kalman, kanssa etsimässä norsuja. Ja norsujahan näimme; yhteensä kuusi, vaikka tähän aikaan vuodesta norsujen näkeminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Lisäksi bongasimme paviaaneja, antilooppeja ja tsetse-kärpäsiä. Pahkasiat, eli Bumbat olivat ruokaseuranamme, ihan vain metrin-parin päässä meistä. Leppoisia kavereita hurjasta ulkomuodosta huolimatta... Myös maisemat toivat vahvasti Leijonakuninkaan mieleen. Ei paha, ei paha. Leijonia emme kuitenkaan nähneet; Kalma kertoi itse nähneensä vain kolmesti, joten eipä ollut kauheasti odotettavissakaan.
Molesta palasimme Tamaleen, jossa odotimme muutamia tunteja bussin lähtöä Accraan. Näimme uuden paikallisen tuttavuuden opastamana Tamalea, teimme ostoksia ja istuimme ravintolassa. Tykkäsin pohjoisesta enemmän kuin etelästä, vaikka siellä olikin kuivempaa ja kuumempaa. Meininki siellä on leppoisaa, ihmiset kiireettömämmän tuntuisia ja aikaa on. Maisemat olivat oikein mieleeni. Näimme Afrikkaan oleellisesti kuuluvia savimajoja ja savannia. Tavallaan mieleen tulivat Pohjanmaan lakeudet, yhtä luontevalta tuntui täällä paikallisen maaseudun perusmaisema, mutta toisaalta samalla hurjan vaikuttavaa.
Takaisin etelään matkasimme läpi yön. Mukavissa busseissa oli kohtalaisen hyvä nukkua, vaikka ilmastointi saikin jopa pohjolan kylmyyteen tottuneet likat palelemaan. Aamulla Accrassa pidimme pikakokouksen ja päätimme Wliin sijaan suunnata tutulle Kokrobitelle ja levätä siellä pari päivää.
Kokrobite oli hyvä päätös. Saimme peseytyä rauhassa ja nauttia vapaapäivästä, auringosta ja toistemme hyvästä seurasta. Illalla oli culturenight, mikä sisälsi paikallisia tanssiesityksiä.Mutta mahtuipa sekaan melkoinen yllätyskin. Päädyimme nimittäin itsekin tanssimaan! Showhun kuului, että mies kävi yleisöstä hakemassa ihmisä mukaan tanssin pyörteisiin, ja sinnehän mekin päädyimme jammailemaan. En tiedä, oliko paikallisen yleisön hurrauksessa enemmän kyseessä innostus siitä, että turistit ovat innostuneita heidän kulttuuristaan vai huvittuneisuus siitä, että valkoiset hölmöt yrittävät tanssia. Mutta yhtä kaikki, ainakin hauskaa oli jokaisella.
En tiedä, häviääkö reissusta hohto, kun aikaa kuluu. Mutta sen tiedän, että olen päässyt näkemään paljon sellaista, mitä en olisi kuvitellutkaan näkeväni. Muistelen sen verran kuin muistan, ja eiköhän sitä muistettavaa riitä melko paljon, vaikka paljon ehtisi unohtuakin :)
Sanoisinko, että kyseessä on melkoinen ensimmäinen ulkomaanmatka!
