keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Pieni askel Bloggerille, suuri askel minulle

Minä kirjoitan blogia! Enpä olis uskonut, mutta näin tässä kuitenkin kävi... Miksikö? Koska suoritan syksyllä monikulttuurisuus työharjoitteluni Ghanassa Afrikassa ja täältä Sinun on helpoin lueskella kuulumisiani ja liikkeitäni kaukana kotoa :). Koska netti ei tule olemaan aivan käden ulottuvilla, voi päivitysväli venyä pitkäksikin, mutta kirjoittelen, kun kynnelle kykenen.
Prosessi alkoi viime syksynä, kun haimme vaihtoon ja valitsimme kohteita koulun yhteistyötahoista. Tämän vuoden puolella sain tiedon siitä, että pääsin juuri sinne, mihin ensisijaisesti hainkin, ja tässä vaiheessa on rokotusrumba aloitettu, kansainvälisyysvalmennus pidetty sekä muut samaan maahan lähtijät selvillä. Nyt on sitten blogikin perustettu. Jäljellä toki niin paljon kaikkea, että ihan hirvittää, osaako/muistaako kaikkia juttuja hoitaa.
Kaikenkaikkiaan olen aika innoissani tulevasta reissusta.Maailma avartuu ja opin varmasti hyvin paljon niin itsestäni, työstä kuin elämästäkin. Toivottavasti onnistun ainakin osan siitä välittämään myös teille lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti