Jos joku juttu on reissatessa tärkeä asia, niin se on ruoka. Eli tässä pakollinen ruokapäivitys. Paikallinen ruoka herättää ristiriitaisia tuntemuksia ja Suomeen päästessä edessä on niin helpotus kuin ikäväkin. Itse en ole ruoanlaittaja, eli reseptejä ei välttämättä kovin tartu matkaan, mutta ehkäpä joitain ideoita tulee hyödynnettyä jatkossa...
Iso uusi juttu on ollu käsin syöminen. Tosin meille länsimaalaisille melko helposti katetaan haarukka vaikkeivät esim. koulun lapset sitä käyttäisikään. Sormin on hauskaa syödä ja siihen on alkanut jo löytyä rutiinia: enää eivät kaikki sormet ole sotkussa ja kastikkeen kauhominen riisin mukaan luonnistuu. Muistettavaa on myös nimenomaan oikean käden käyttö ruokaa suuhun lappaessa (olen vasenkätinen, ja täällä se käsi perinteisesti mielletään vessakädeksi. Mutta ilmeisesti obronille annetaan tässäkin asiassa paljon anteeksi.)
Itse meidän ei ole tarvinnut ruokiamme ostaa, sillä kotiapulainen käy torilla ja valmistaa ruoan. Mutta muuten kaupoilla käydessä olemme kyllä päässeet näkemään, missä ja miten ruokaa myydään. Haju ainakin on melkoinen.Yllättävän hyvin haju onneksi pysyy ainakin Kaneshiella (vähän niin kuin paikallinen ostari) alakerrassa, eikä häiritse kankaiden shoppailua... Lihat ja kalat lojuvat iloisesti rivissä odottamassa ostajiaan ilman mitään kylmäsäilytystä. Välillä on vaikea tunnistaa, mitä mikäkin on, ja joskus kun tunnistaa, ei haluaisi tunnistaa. Mutta toisaalta tiskit ovat todella värikkäitä tomaateista, hedelmistä ja muista vastaavista. Tuoreus on ihan eri luokkaa kuin suomalaisissa muovipakkauksissa. Pähkinätkin näyttävät hurjan houkuttelevilta.
Juomavesi tietysti ostetaan. Vettä myydään täällä pulloissakin, mutta halvempaa ja kätevämpää se on ostaa puolen litran pusseissa. Yksi pussi maksaa 10 pesoetta, eli alle viisi senttiä. Pussista puraistaan kulma pois ja siitä sitten vain juodaan. Ja vettä tulee juotua (ja pitääkin juoda) huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Puoli litraa vetäisee kevyesti kerralla.
Perunan sijaan täällä syödään fufua, bankua ja yamssia. Banku ja fufu ovat taikinamaisia köntsiä, joita kastetaan kastikkeeseen. Maistuvat vähän kummalle. Yamssi on vähän kuin iso peruna. Sitä syön ihan mielelläni. Riisipallot ovat hauskoja ja makukin mukavan tuttu. Ruokabanaani, eli plantain on alusta asti maistunut hyvältä. Kari on jauhomaista ja sitä laitetaan papukastikkeen päälle.
Kalaa jos jotain syödään paljon. Ja kalasta kaikki osat. Papujakaan ei pidä unohtaa. Mausteita käytetään rohkeasti, jo pienet lapset ovat tosi tottuneita voimakkaisiin makuihin. Shitoa löytyy usein ruoan mausteeksi. Siinä on ilmeisesti kalaa ja ainakin siinä on makua. Joskus ruoka näyttää suomalaisen silmään siltä, että mieluummin vain syö sen kummempia kyselemättä.
Lempparilistaan ovat tähän mennessä päässeet ainakin seuraavat: hotelliaamiainen Biriwassa (tarjoilu ja lämpimät sämpylät suklaalevitteellä tekevät ihmeitä), lobsterit kermakastikkeessa ja sienikastike (suomalaisista sienistä), molemmat perunamuusin kanssa. Äsken mainittujen etu tosin on tuttu maku pitkästä aikaa ja pieni Suomi-ikävä. Paikallisista ruoista korkealle sijalle nousevat kelewele (maustettuja, paistettuja plantaineja ja pähkinöitä) ja groundnut sauce (maapähkinäkastike).
Herkuteltua täällä on tullut vähemmän kuin Suomessa, mutta kokonaan se ei ole tietenkään jäänyt. Täällä meillä on paikalliset herkut. Melkein aina auton pysähtyessä voi ikkunasta ostaa plantainsipsejä. Ne ovat HYVIÄ. Kuulin etukäteen, että suomalaista suklaata tulee ikävä, mutta itselleni ghanalainen suklaa kelpaa oikein hyvin. Se maistuu ehkä vähän samalta kuin pääsiäismunasuklaa, mutta pienen totuttelun jälkeen se on löytänyt tiensä sydämeen. Ihan oma lukunsa täällä ovat hedelmät. Tuoreet hedelmät. Täällä himoitsen ananasta, mitä en Suomessa syö koskaan. Appelsiineja on hauska ostaa syötäväksi matkan varrelta, kun täällä niitä ei kuorita kokonaan,vaan niistä leikataan "hattu" pois ja imetään tyhjäksi. Rasvasta tirisevin herkku on munkkipallerot (joiden päällä ei ole sokeria), joiden oikeaa nimeä en nyt muista, kun Johannakaan ei ole tässä, että voisi kysyä. Kylmä lempparimaku on Fun yogo -jäätelö, eli jäädytetty jogurtti. Siitä puraistaan vesipussien tavoin kulma pois ja imetään tyhjäksi.
Täällä uskaltaa herkutellakin hyvällä omallatunnolla lihomista pelkäämättä, sillä muodokkuus on täällä positiivinen asia. Se tarkoittaa, että on vahva ja toimeentuleva. Kokoon viittavat kommentitkaan eivät ole sellainen kielletty puheenaihe kuin Suomessa...
Olen kuullut maailman huonoimman iskurepliikin "I like your sister. I like fat people". (Kaikki valkoiset siis ovat automaattisesti siskoja). Onneksi osaan ottaa kokoon viittaavat kommentit huumorilla, sillä koulussakin pojat jaksavat välillä muistuttaa, kuinka minä olen fat ja he itse thin. Ihan virkistävää välillä tällainen asenne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti