Elämisen riemua... |
Lähirannaltamme Kokrobitelta. Myytävänä on monenmoista. |
Koulun lapset ovat yksi suuri syy siihen, kuinka pursuavan elävää arki täällä on. |
Tänään pääsimme näkemään ghanalaiset hautajaiset. Vain osan hautajaisista, koska koko setti kestää useamman päivän. Perustavanlaatuinen ero suomalaisten ja ghanalaisten hautajaisten välillä on se, keitä kutsutaan. Kun Suomessa hautajaiset on tarkoitettu vainajan tunteneille ihmisille, voi Ghanassa omaisille tulla osanottonsa esittämään, jos vähänkin tuntee jonkun, joka tuntee omaisia. Meidät esimerkiksi luettiin sukulaisten joukkoon, kun vainaja oli isäntämme serkun vaimon äiti. Luonnollisesti tällainen vierasmäärä tarkoittaa suurta rahan menoa, varsinkin, kun ruoka on merkittävä osa juhlaa. Hautajaisiin saatetaan käyttää täällä enemmän rahaa, kuin mihinkään elämiseen liittyvään; Ghanassa on perheitä, joilla ei ole varaa koulumaksuihin, mutta hautajaisiin kyllä. Tätä priorisointia jotkut kritisoivatkin (ja ihan syystä). Opittavaa suomalaisilla olisi ainakin iloinen meininki: jos en olisi tiennyt olevani hautajaisissa ja nähnyt vainajan kuvia taulussa, esitteessä ja T-paidoissa, olisi välillä mikä tahansa puutarhajuhlassa oleminen mennyt läpi, livemusiikki soi ja ihmiset tapasivat toisiaan.
Koti-ikävä ja kulttuurisokki vaikuttavat arkeni taustalla. Ja erityisesti sosionomius: mitä olisi harjoittelu ilman reflektointia, pohdintaa, analysointia ja prosessoimista? Puoliväli matkasta on koittanut, paljon on nähty ja paljon on näkemättä. Nyt mielen päällä on erityisesti se kaikki, mikä on näkemättä. Ja kokematta ja tekemättä ja oppimatta. Kolme kuukautta, ja erityisesti siitä maahan tutustumiseen koulun puolesta varatut kaksi viikkoa, tuntuvat aivan liian lyhyiltä nähdä kaikki, mitä haluaisi. Enkä ole edes perehtynyt kunnolla, mitä kaikkea haluaisin/pitäisi nähdä. Stressaan myös siitä, ehdinkö saada harjoittelusta kaiken irti ja oppia tarpeeksi. Opinko tuntemaan lapsia ja viittomaan yhtä hyvin kuin haluaisin? Huomasin, että olen asettanut tavoitteeni hyvin korkealle: haluan nähdä kaiken, mikä Ghanassa on näkemisen arvoista sekä kasvaa lähes uudeksi ihmiseksi sekä yksilönä että ammatillisesti (ilman suurempaa vaivannäköä, ihan vain sen varjolla, että olen nyt täällä kaukana ulkomailla). Haluan kokean kaiken sen, mitä aiemmatkin harjoittelijat ja lisäksi omia kokemuksia. Kuulostaako realistiselta? Niimpä...
Ratkaisu: Minun on opittava hyväksymään keskeneräisyydentunne ja kasvun tapahtuminen pikkuhiljaa. Minun on opittava tarttumaan härkää sarvista ja tekemään asioita, kuten tutustuttava siihen, mitä Ghana tarjoaa ja tartuttava rohkeasti haastaviinkin tehtäviin, jotta pääsen eteenpäin oppimisessani. Minun on opittava tarttumaan hetkeen ja elää Minun elämäni, eikä pohtia sitä, mitä kuuluisi saada irti tai mitä kuuluisi olla. Vaikka moni asia täällä Ghanassa on eri lailla kuin Suomessa, on se ihan sama Senni täälläkin vikoineen kaikkineen, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta kuten eräs matkatoveri muistutti, se on ihan hyvä juttu; olisi tosi pelottavaa, jos täällä huomaisikin olevansa joku aivan muu kuin on ollut tähän mennessä. Ja tästä on hyvä jatkaa itseensä tutustumista ja kehittämistä.
ihana <3
VastaaPoista